Multimedian ja Web Designin opintoihin lisäpaikkoja

Heo:n lukuvuosi 2009-10 käynnistyy 1. syyskuuta. Hakijamäärä oli tänä vuonna ennätyksellinen, silti opiskelijakiintiöissä on paikkoja jäljellä. Esimerkiksi Multimediaopintoihin mahtuu vielä 3, ja WebDesign -opintoihin on pari paikkaa täyttämättä. Tutustu opintoihin näistä linkeistä: Multimedia, Web Design. Syksyn opintoihin pääsee vielä mukaan. Ilmoittautumisen voi tehdä suoraan linjajohtaja Raimo Ahoselle 040-1860465, raimo.ahonen@heo.fi

Se on loppu NYT

Työharjoittelu on llllllloppu ja freelancehommat alkaa. 5 viikkoa suhahti läpi varsin nopeasti, vaikka tehtävää oli työn ohessa ajoittain liikaakin. Alla muutamia töitä joita sain aikaiseksi. Kuvissa esiintyy sininen ns. lähetekirje, joka menee .pdf muodossa. Seuraavana on punaiselle pohjalle tehty kansion etusivu, joka tuossa kuvassa ei ole lopullinen versio. Wordiin lisättävä Kutsu-kuva ja uusille nettisivuille tekemiäni [...]

Lopputyö

Kasasin lopputyöksi portfolion. Käytin samaa ohjelmaa kuin Kristian. Aika monipuolisia sivuja sillä saa aikaa, kunhan suunnittelee ja käyttää aikaa… Sivut ovat aika yksinkertaiset, mutta työt ovat pääosassa… Täydentelen ja parantelen kunhan ehdin. LAURAN PORTFOLIO Hyvää viikonloppua!:)

WebDesignin opintolinja käynnistyy

Heo Mediapaja laajentaa edelleen mediaopintojen tarjontaa. Syksyllä 2009 Heo:ssa Helsingin Kalliossa aloittaa uusi Webdesign-opintolinja. Webdesignin opinnot keskittyvät web-ympäristöjen suunnitteluun ja toteutukseen. Opinnoissa perehdytään sekä asiakaslähtöiseen tilaustyöhön että omaehtoiseen luovaan ilmaisuun. Opetuskokonaisuuksia ovat mm. sosiaalinen web, visuaalinen suunnittelu, projektinhallinta, sisällönhallintajärjestelmät, animointi ja 3D-tuotanto. Web design opinnot 1.9. 2009 -31.5. 2010. Valintakokeet 18.8.2009. Hakuaika päättyy 12.8.2009. Katso WebDesign-opintojen [...]

Terassikausi!

Nyt se on alkanut, teraaaaaash! Viikko töissä, tai tarkemmin kotona ja siellä sun täällä meni nopeasti. Työt ovat edenneet lomakkeen viilauksella ja muutaman flayerin suunittelulla. Lomakkeita on yllättävän vaikea tehdä järkevästi, siten että kaikki asiat mahtuvat neljälle sivulle, mutta niin että on tarpeeksi tilaa vastata niihin ja samalla koittaa pysytellä erossa karmeasta laatikkomaisuudesta. Vielä pitäisi [...]

Maku aidosta hedelmästä

Hello. Sain juuri mansikan. Se oli “mainos” tämän iltaisista sinkkubileistä.. Olen tehnyt havaintoja ja oppinut jotain uutta: – Tänne on hommattu kaksi kappaletta Jopoja joilla voi ajella asiakastapaamisiin yms.. – Tiskeistä huolehtiminen herättää paljon puhetta. Luulen että jotkut ajattelevat voivansa elää kuin siat työpaikalla. (Minulla on sähköpostissa 24 tiskejä käsittelevää viestiä…) (ja täällä on sentään astianpesukone) [...]

Lopputyöni

…löytyy täältä Sivusto tehty wix.com-sivustolla, mahtava sivusto fash-sivujen tekemiseen, eikä mitään tarvitse ladata koneelle. Myös tein äänet henskan projektiin.

Kolmas viiiiikko

Kolmas viikko päättyy NYT. Läppäri kiinni, paperivuori nippuun ja terassille. Kreisi kiire ollu koko viikon, miljoona projektia päällekkäin, lomittain ja sivuttain työn alla. Tän viikon työprojektina on ollut isäntäperhelomakkeen uusiminen ja kohta julkastavien nettisivujen bannereiden ym. suunittelu ja toteutus. Tämän lisäksi on edelleen iso kasa flaijereita, lappuja ja lippuja joita pitää uusia ja parannella. Kesäksi [...]

Ihan jees viikko

Se on TAAS viikonloppu edessä ja viikko töitä takana. Bileet. Olen kevätväsymyksissäni unohtanut kaiken mitä olen tällä viikolla tehnyt. Päällimmäisenä muistuu mieleen piirustustehtävä ja monta tuntia vektorigrafiikan parissa. Olen oppinut tekemään piirrustuksistani vektorigrafiikkaa ja olen aivan innoissani tästä. Se on melko nopeaa kun tietää oikeat konstit (Eikä ole edes ottanut päähän!). Tätä hommaa on mukava [...]

Sateista keskiviikkoa!

Täällä sitä harjoitellaan mainosten tekemistä kerta toisensa jälkeen. Pikkuhiljaa olen saanut ideasta kiinni ja siihen, mihin minulla meni harjoittelun alussa kaksi päivää olen saanut tiivistettyä puoleen päivään! Alan ihmisiltä mainoksen kokoamiseen tosin kuluu vain vaivainen tunti… Tällä viikolla on ollut hiukan rennompaa, mutta loppuviikkoa kohden uskon taas tekemisen määrän tuplaantuvan. Mukava sinäänsä, sillä aika kuluu [...]

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.